Eilen kokeilin vielä tehdä semmosta Brownies herkkua ja oli se kyllä ihan hyvää. Vaikkakin minä puusilmä sain ohjeesta uunin lämpötilaksi 150 astetta ja se olis pitäny ollakin 175. Jepu jee. Vähän jäi taikinaiseksi, mutta M ainakin tykkäs. Ehkä vähän makeaa, ettei sitä kyllä syö kun vähän kerrallaan. Hyvä niin! =)

Ohjeen nappasin eräältä foorumilta ja se meni näin (tein maidotona maidottomalla tummalla suklaalla ja maidottomalla sunnuntai margariinilla)

Brownies (16 annosta)

1 pkt tummaa suklaata (Taloussuklaa) 170 gr
150 gr voita tai margariinia
2 1/2 dl sokeria
3 kananmunaa, joiden rakenne on vatkattu rikki
1/2 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
2 dl hasselpähkinärouhetta tai mariannekarkkirouhetta (en laittanut!)

Sulata suklaa ja margariini kattilassa miedolla lämmöllä. Ota kattila sitten
pois levyltä. Sekoita joukkoon sokeri, munat, suola ja vehnäjauhot. Kaada
taikina voideltuun vuokaan (n. 20x30 cm). Paista taikinaa 175 asteessa uunin keskitasossa noin 30 minuuttia. Anna valmiin paistoksen jäähtyä vuoassa. Laita se vähintään tunniksi jääkaappiin ja leikkaa sitten neliöiksi. On herkullista vähän lämpimänä jäätelön kanssa tai jääkaappikylmänä seuraavana päivänä


Tämmöseltä se näytti, sulatin päälle suklaata ja laitoin vähän mansikkatomusokeri-vesi seosta.
712985.jpg